Taustaa
Valmistuin fysioterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta 2022. Relaxionissa työskentelyn olen aloittanut kesäkuussa 2022. Alalle minut sai hakeutumaan kiinnostus ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta, ihmiskehon toiminnasta ja toimintakyvyn kehittämisestä.
Fysioterapeuttinen osaaminen
Työskentelen tällä hetkellä erilaisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen parissa. Kokemusta minulla on tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutuksen lisäksi leikkauksen jälkeisestä alkuvaiheen kuntoutuksesta muun muassa polvien ja olkapäiden osalta sekä toiminnallisesta harjoittelusta ja urheilujoukkueessa työskentelystä. Suunnittelen fysioterapian aina yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti, pyrkien löytämään mahdollisten toimintarajoitteiden tai kipujen syyt ja alkuperät. Vastaanotoltani saat myös apua vaivojen syntymisen ennaltaehkäisemiseksi tai esimerkiksi palautumisen tehostamiseksi. Otan asiakkaan huomioon aina kokonaisvaltaisesti huomioiden elämäntilanteen ja motivoin asiakasta saavuttamaan yksilölliset tavoitteensa. Menetelminä käytän fysioterapeuttista ohjausta ja neuvontaa, aktiivista fysioterapiaa ja terapeuttista harjoittelua sekä nivelten mobilisointia ja pehmytkudoskäsittelyä, joista sopivat valitsen yksilöllisesti asiakkaan tilanteen mukaan. Erityisiä kiinnostuksen kohteitani ovat toiminnallinen harjoittelu, leikkausta edeltävä ja leikkauksen jälkeinen kuntoutus sekä urheilijoiden fysioterapia.
Harrastukset
Urheilu on suuressa osassa elämääni, niin tavoitteellisessa kuin hyvinvointia edistävässäkin mielessä. Harrastuksiini kuuluvat jalkapallo, futsal ja kuntosali sekä satunnaisesti myös muita urheilulajeja, kuten lumilautailu ja tennis.
Tervetuloa fysioterapiavastaanotolleni Kaarinaan!