Taustaa
Olen työskennellyt kuntoutusalalla vuodesta 1994, jolloin aloitin yrityshieronnat hierontakurssin jälkeen. Kuntohoitajaksi valmistuin Turun terveydenhuolto-oppilaitoksesta vuonna 1995. Armeijan jälkeen vuonna 1996 jatkoin fysioterapiakoulutukseen Helsinkiin samalla työskennellen mm. Naantalin kylpylässä ja jatkossa Espoossa PR-Body kuntosalilla. Fysioterapeutiksi valmistumisen jälkeen (1999) työskentelin pääkaupunkiseudulla FysioSporttis Oy:ssä aina vuoteen 2012 asti. Työnkuvaani kuului sekä tuki-ja liikuntaelin että neurologisten asiakkaiden kuntoutus. Toimin samalla perheyrityksen johtotehtävissä. Vuonna 2013 muutimme perheeni kanssa takaisin Turun alueelle Kaarinaan. Työskentelin uudessa Lääkäriasema Elonissa myyntijohtajana kaksi vuotta, vuoteen 2015 asti. Tämän jälkeen perustin Relaxion Oy:n Kaarinaan.
Fysioterapeuttinen osaaminen
Nykyiseen työnkuvaani kuuluu yritykseni johtamisen lisäksi laaja-alainen fysioterapiatyö. Teen työtä urheilufysioterapeuttina eri lajien harrastajien ja kilpailijoiden kanssa, lisäksi autan työikäisiä tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutuksessa sekä ikäihmisiä toimintakykyä ylläpitävän fysioterapian parissa. Pääasiakaskuntani kuntoutus muodostuu niskan, hartian, selän ja alaraajojen ongelmien parantamisesta, urheilijoiden ennaltaehkäisevästä sekä kipujen ja loukkaantumisten jälkeisestä fysioterapiasta. Käyttämiäni hoitomenetelmiä ovat aktiivinen fysioterapia sekä nivel ja nikamakäsittelyt, pehmytkudoskäsittelyt, faskiakäsittelyt, kinesioteippaukset ja kotiharjoitteiden ohjaukset. Pyrin antamaan sinulle parhaan apuni vaikuttavan fysioterapian keinoin!
Koulutustausta
Koulutus on tärkeä osa fysioterapeutin ammattia ja koskaan en ole lopullisesti valmis, koska uudet tutkimustulokset vievät alaa koko ajan eteenpäin.
Olen käynyt mm. seuraavia koulutuksia:
- Mulligan Concept
- C1/2 tules
- Personal trainer
- Neuraalikudoksen mobilisointi 1 ja 2
- Selän ja niskan erotusdiagnostiikka
- Kinesioteippaus
- Urheilijan nilkka, polvi ja jalkaterä
- Urheilijan olkapää
- Pitkä alaraajakoulutus
- Urheilufysioterapia
- Akupunktiokoulutus
Harrastukset:
Harrastuksenani ovat pitkän matkan juoksu, harrastejääkiekko ja kuntosali. Lisäksi lihashuolto on tärkeä osa omaa hyvinvointini ylläpitoa.
Varaa aika kokonaisvaltaiseen fysioterapiahoitoon vastaanotolleni. Hoidan asiakkaita lähes 30-vuoden kokemuksella Relaxion Kaarinassa, Littoisissa ja Piikkiössä. Tervetuloa!